Väärä ihminen vai väärät odotukset?

Rekrytoinnin jälkeen on helppo sanoa, että valinta meni pieleen. Että palkattiin väärä ihminen. Todellisuudessa näin käy yllättävän harvoin. Useammin rekrytointi kaatuu siihen, että odotukset olivat epäselvät jo ennen kuin hakuilmoitus julkaistiin.

Monessa organisaatiossa tiedetään, että apua tarvitaan. Mutta siihen, millaista apua tarvitaan, ei ole pysähdytty kunnolla. Haetaan samaan aikaan tekijää, kehittäjää, sparraajaa ja itsenäistä vastuunottajaa. Toivotaan nopeaa vaikutusta, mutta myös pitkän aikavälin kasvua. Lopputulos on rooli, jota ei oikeastaan ole olemassa.

Odotukset elävät usein prosessin aikana. Alussa haetaan yhtä asiaa, haastattelujen myötä huomataan, että ehkä tarve onkin toisenlainen. Tämä on inhimillistä, mutta harvoin sitä sanoitetaan ääneen. Hakija arvioidaan alkuperäisiä kriteerejä vasten, vaikka todellinen tarve on jo muuttunut.

Kun rekrytointi päättyy, pettymys kohdistuu helposti valittuun henkilöön. Todetaan, ettei tämä ollutkaan sitä mitä ajateltiin. Harvemmin pysähdytään miettimään, tiesikö kukaan alun perin, mitä oikeasti oltiin etsimässä.

Hyvä rekrytointi ei synny täydellisistä toiveista, vaan siitä, että hakijaprofiili on realistinen ja odotukset on sanottu ääneen.
Siksi olennaista on määritellä, mitä tämän ihmisen pitää saada aikaan ensimmäisen puolen vuoden aikana, mihin hänen ei tarvitse olla vastaus ja mitä organisaatio itse on valmis muuttamaan.

Jos näihin ei ole vastauksia, ongelma ei ole rekrytointi eikä valittu ihminen. Usein ongelma on siinä, että odotukset muotoutuvat vasta prosessin aikana.