Miksi rekrytointi jää usein odottamaan “parempaa hetkeä”
Monessa yrityksessä tiedetään täysin hyvin, että joku pitäisi palkata. Työmäärä on kasvanut, tiimi venyy ja tekeminen hidastuu. Silti rekrytointia ei aloiteta. Ei siksi, ettei tarvetta olisi. Vaan siksi, että päätöstä ei haluta tehdä nyt. Rekrytointi jää odottamaan parempaa hetkeä.
Tarve tunnistetaan, mutta vastuu siirtyy
Rekrytoinnin lykkääminen ei yleensä ole yksittäisen ihmisen päätös. Se on monen pienen epäröinnin summa. Budjetti ei ole vielä varma. Näkyvyys tulevaan on heikko. Joku ehdottaa, että katsotaan vielä hetki. Vastuu siirtyy eteenpäin, eikä kukaan varsinaisesti päätä mitään. Samaan aikaan rekrytointitarve ei katoa. Se vain muuttuu osaksi arkea, johon totutaan yllättävän nopeasti.
Aloittamatta jättäminen ei ole neutraalia päätöksentekoa
Kun rekrytointia ei aloiteta, tehdään silti valinta. Nykyinen tiimi hoitaa tilanteen, kuormitus kasvaa ja kehitys hidastuu. Tätä ei usein edes ajatella päätökseksi, vaikka sitä se on. Juuri siksi aloittamatta jättäminen tuntuu niin helpolta. Ja juuri siksi se jää helposti tekemättä näkyväksi.
Rekrytoinnin lykkääminen on yleisempi ilmiö kuin myönnetään
Rekrytointitarve on tunnistettu, mutta rekrytoinnin aloittamista viivästetään. Puhutaan ajoituksesta, markkinasta tai paremmasta hetkestä. Todellisuudessa kyse ei ole rekrytoinnin puutteesta, vaan rekrytoinnin aloittamisen lykkäämisestä. Päätös jää tekemättä, vaikka tarve on todellinen. Tämä ei ole poikkeustilanne, vaan monessa organisaatiossa täysin normaali tapa toimia.
Rekrytointi nähdään riskinä, mutta työn kuormitus ei
Rekrytointiin liittyviä riskejä osataan listata nopeasti. Entä jos valinta menee pieleen. Entä jos tilanne muuttuu. Entä jos sitoudutaan liian aikaisin. Harvemmin pysähdytään miettimään, mikä riski on siinä, että ketään ei palkata. Nämä riskit eivät näy heti. Ne näkyvät myöhemmin väsymyksenä, varovaisuutena ja siinä, että kaikki tekeminen vie vähän enemmän aikaa kuin ennen. Usein siinä vaiheessa ollaan jo myöhässä.
“Katsotaan myöhemmin” on päätös, joka tehdään monta kertaa
Olen nähnyt tämän monta kertaa. Rekrytointitarve tunnistetaan, siitä puhutaan palavereissa ja asia kirjataan johonkin muistiinpanoihin. Se nousee esiin uudelleen seuraavassa kuussa ja sitten taas seuraavassa. Jossain vaiheessa kukaan ei enää muista, milloin tarve tunnistettiin ensimmäisen kerran.
Kun lopulta todetaan, ettei tilanne ole helpottanut, vaihtoehdot ovat huonommat kuin alussa. Ihmiset ovat väsyneempiä ja liikkumavaraa on vähemmän kuin silloin, kun asiasta ensimmäisen kerran puhuttiin. Parempaa hetkeä odotettiin, mutta sillä välin maksettiin hintaa.
Rekrytointi on päätös epävarmuudessa
Rekrytoinnissa ei voi odottaa hetkeä, jolloin kaikki on varmaa. Sellaista hetkeä ei ole. Siksi olennaista ei ole täydellinen ajoitus, vaan se, onko rekrytointitarve oikea. Jos tarve on todellinen, sitä ei ratkaista odottamalla. Joskus paras päätös on aloittaa rekrytointi. Joskus on rehellisempää todeta, ettei sitä haluta tehdä. Molemmat ovat parempia kuin se, että rekrytoinnin aloitus jää roikkumaan.
Rekrytointi kaipaa selkeitä päätöksiä.